Tahdotko, että sut kasveja toimittamaan veisin

"Ihmisenä oleminen on täällä helpompaa."
-Tuulia Töpfermarktilla

Päivittely on ollut vähän katkolla, koska on ollut niin monenlaista touhuttavaa. Töiden lisäksi on tullut seikkailtua niin Diessenissä, Münchenissä, Freisingissa kuin Augsburgissakin. Müncheniin uskaltauduimme vapun jälkeen viime lauantaina, ja vietimme jälleen shoppailupäivän. Vai mitäköhän mä ees ostin? Eikun joo, ainakin kengät. Ja housut. Niinhän se olikin. Mä ihan oikeasti kuvittelin, että noi Knoxin tennarit kestävät koko kolme kuukautta edustuskelpoisina vapaa-ajan kenkinä, vaan toisin kävi. Viime viikkoisen Freisingin-reissun jälkeen ne olivat aika, sanoisinko, elämäänähneen näköiset. Ja märät, kiitos kostean baijerilaiskevään.

Ja siis. Mitä mä oikein kuvittelin, kun lähdin matkaan pelkkä Didriksonsin sadetuulitakki päälläni? Että en onnistuisi likaamaan sitä tuolla töissä? Että me ei ikinä lähdettäisi Wörleinin ulkopuolelle? Että saattaisi olla hivenen epämukava tilanne astua cocktailbaariin tai ravintolaan tuulitakissa, jossa on lannoite- ja multatahroja ja jonka hihansuut ovat nyppyyntyneet ruusujen piikeissä? Olisihan se kankainen kesätakki vienyt ihan hirveästi tilaa matkalaukussa. Ja eihän nyt Saksassa ole ikinä kylmä, ei edes keskellä yötä tihkusateessa. Mä olin niin väärässä. Tuuliakin oli väärässä. Sen johdosta on syntynyt jopa uusi käsite, sporty jackets. Ne on ne meidän sontaiset tuulitakit, jotka me ollaan heitetty niskaan tai laukkuun aina vapaa-ajan viettoon lähtiessä, ja joille työkaverit ovat saaneet hirnua. Nojoo, tänään tuli hirnumiselle stoppi, kun Augsburg-keikallamme löydettiin vapaa-ajan takit. Niissä ei ole valkoisia lannoitetahroja eikä kuivunutta kuravettä. (Kiitos silti, Didriksons, maailman täydellisimmästä työ- ja sadetakista!)

Freisingista vielä. Viime torstai-iltapäivänä Ritari ja Lainelautailija (nimet muutettu) tulivat kysymään, että ollaanko me spontaaneja tyyppejä. Tunnin päästä olisi lähtö Weihenstephaniin AMK-kevätkemuihin, ja pomo oli käskenyt heitä ottamaan meidät mukaan. Jos spontaanius tarkoittaa sitä, että pääsee luvalla töistä 2h aikaisemmin tutustumaan legendaariseen Weihenstephanin yliopistoon hyvässä seurassa, niin kyllä kai kuka tahansa on spontaani. Matkalla poikettiin katsomassa vähän makee barokkilinna Schloss Dachau vähän vaiheessa olevine barokkipuutarhoineen. Ja mikä parasta, Freisingia lähestyessämme myös taivaalle nousevien lentsikoiden määrä lisääntyi. Ritari luuli, että ihasteltiin ja huokailtiin tien vieressä olevaa keltaista rapsipeltoa, mutta itse asiassa tiirasimmekin nousussa olevaa Airberlinin konetta. Kemut olivat isot ja hyvät, ja aamulla heräiltyämme köröteltiin takaisin Diesseniin kevyet 170 km/h lasissa Autobahnia pitkin.

Helatorstai oli ihana pikkuviikonloppu. Keskiviikkoilta vietettiin Norjalaisen kanssa äärimmäisen nopeaa (20-100 kbps) nettiyhteyttä ihmetellen ja Sunsetissa luuhaten. Torstai valkeni perinteisen tihkuisena ja harmaana, ja minä ja Tuulia suuntasimme sporty jacketeinemme Diessenin kuuluisalle Töpfermarktille. Kyseessä ovat siis vuotuiset keramiikkamarkkinat, joiden aikana rannan täyttävät kymmenet tuhannet vierailijat sekä n. 150 keramiikkataiteilijaa teoksineen. Kierreltiin kojuja, mutta nälkä vaivasi meitä, emmekä osanneet ajatella keramiikan ostamista ennen ruokaa (tutustukaa Maslow'n tarvehierarkiaan). Kevätkääryleiden lisäksi käteen jäi siis vain läjä taideteoksista ja purnukoista räpsittyjä valokuvia. Hienojahan ne oli kuin mitkä. Illalla katsottiin vielä Norjalaisen kanssa ”jalkapalloa” eli American Dadia, Simpsoneita ja Futuramaa. Ja siinä yhdeksän maissa nukkumaan kulttuuripläjäysten (ja edellisyön lyhyiden unien) uuvuttamana.

Eilen oltiin Rebeccan, Oliverin, Alexin ja puolalaisten kanssa syömässä ja istuskelemassa Fuchs und Hasissa. Ei bileitä tällä kertaa, vaan oikein makoisaa gulassia ja sitä kuuluisaa sämpylästä tehtyä knödeliä popsimme. Sehr bayerisch. Ja tänään sitten shoppailtiin armottomasti Augsburgissa. Mää rakastan sitä kaupunkia! Ei Rebecca soopaa puhunut, kun kehui sitä Müncheniä paremmaksi ostospaikaksi. Siinä yhdistyy suhtmukavan kokoinen keskusta, kauniit vanhat talot, historiallinen tunnelma ja mahtava valikoima kauppoja. Vähän kuin Baijerin Tampere. Kymppi plus, suosittelen. Ja mikä parasta, Bayerische Regiobahn ajaa sinne tunnissa Diessenistä ilman vaihtoja.

Lopuksi muuten vielä pari valikoitua juttua. Käytiin viime lauantaina Münchenin päälle diesseniläisessä kiinalaisravintolassa, ja saatiin elämämme ensimmäiset onnenkeksit! Sitä riemua. Mä oon vain nähnyt onnenkeksejä joissain Aku Ankoissa.

Toisekseen, treenattiin samaisena iltana myös Mäxchen -noppapeliä (ja jorattiin Jean S:ää ja Anna Erikssonia, mutta se ei ole nyt olennaista). Meillä ei ollut noppia, mutta kas Codetabs -pakkauksen pahvikuorista ja maalarinteipistä sellaiset syntyivät. Sekoituskupiksi teemuki, ja jo kelpaa otella.