Erityisterveisiä sinulle! Kiitos että jaksat olla ihana ikävästä ja rajallisista yhteydenpitomahdollisuuksista huolimatta. On helppo olla levollisin mielin täällä, kun tiedän, että ymmärrät sen.
Bis später, heinäkuussa nähdään :)
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Kehittyminen tapahtuu epämukavuusalueella
Työpäivät alkavat pikkuhiljaa maistua paremmilta ja paremmilta. Jos kielen ja ymmärtämisen kanssa onkin vielä vähän ongelmia, eivät ne ole enää mitään alkupäiviin verrattuna. Tosin tietysti vieläkin on melkein joka päivä hetkiä, joina vaan pyöritään ympyrää, siirretään kukkaruukkua millimetri sinne tai tänne, tai muuten vain yritetään näyttää kiireisiltä. Ja työtehtäviä, joissa ei tunnu olevan mitään tolkkua. Mutta hei, samahan se meille on, asetellaanko ne ruusut sinne matoille kerran vai kymmenen kertaa. Ja täytyy yrittää ajatella, että kettumaiset kokemukset ovat niitä kaikkein kehittävimpiä. Motivaatiota lisäävät myös upeat kesäkukat, joita olemme kuluneella viikolla päässeet purkamaan rullakoista pöydille. Muotia tuntuu olevan kasvien kasvattaminen pienen puun muotoon. Kesäkoisopuita, tulikruunupuita, markettapuita sun muita voitte ostaa Wörleinista.
Lauantaina tehtiin taas päiväretki, tällä kertaa Dachaun keskitysleirille. Junalla matkustamisessahan olemme jo ihan konkareita viimeviikkoisen Münchenin-reissun ansiosta. Siispä osasimme jopa vaihtaa junaa Münchenin asemalla ja pääsimme onnellisesti Dachaun asemalle. Asemalta keskitysleirille kanssamme matkusti bussilastillinen kauniita amerikkalaisteinejä (”Oh my God, like totally”).
Päivä oli helteinen, ja keskitysleiri valtava. Vai mitä sanaa siitä pitäisi käyttää? Vaikuttava, koskettava, pelottava, ahdistava? Vai tarvitseeko sanoa mitään? Harvoinpa on paahteinen hiekka-aukio herättänyt niin paljon kysymyksiä. Krematorioiden kupeessa oli upean kaunis puistometsikkö muratin peittämine puineen ja kyltteineen: Teloituspaikka ja kuoppa verelle, tähän kohtaan haudattiin tuhkat. Yhteen rakennukseen oli tehty todella kattava näyttely keskitysleirien vaiheista ja historiasta.
Leiriltä ajettiin takaisin asemalle bussilla. Matkustettiin muuten puolivahingossa molempiin suuntiin pummilla, hehe. Haettiin vielä viereisestä leipomosta juustosämpylät ennen junaan nousemista. Ruumiista irtautumista tuli taas treenattua seistessämme München-Geltendorf –välin junassa, joka oli jälleen kerran aivan tupaten täynnä hikisiä ihmisiä. Ennen käpöttelemistä kämpille kävimme vielä kokemassa Diessenin kaksi muuta ostoskeidasta, Norma ja Penny-Markt. Illaksi Rebecca kävi hakemassa meidät kotiinsa Raistingiin (reilu 2000 asukasta). Rebecca kokkasi ihanaa kasviscurrya ja vanukasta. Istuttiin pitkään parvekkeella lämmittelemässä ilta-auringossa, katseltiin lentokoneita ja kuunneltiin hiljaisutta. Hellepäivä oli pehmentänyt aivoni ja katselin raukeana maisemia ja ajattelin, että hitot suurkaupungeista, koska täällä Baijerin maaseudulla on ihan tosi ihanaa ja kaunista. Ja niinhän täällä suurimman osan ajasta onkin.
Muuten, ollaan me täällä jo kehitytty muutenkin kuin hortonomeina. Saksalaistenkaan keskellä ei nimittäin voi puhua suomea täysin estoitta, vaan yhteisiä/tunnistettavia sanoja ja nimiä täytyy välttää ja korvata joillain muilla sanoilla. Sellaisilla kuten ritari, elastinen, halinalle, viiksivallu, könsikäs, tuutikki, vilijonkka, ressu, norjalainen, titi, heikki, lainelautailija, tiina, niina, sale, mamma & pappa, S-sana, J-sana ja G-sana.
Lauantaina tehtiin taas päiväretki, tällä kertaa Dachaun keskitysleirille. Junalla matkustamisessahan olemme jo ihan konkareita viimeviikkoisen Münchenin-reissun ansiosta. Siispä osasimme jopa vaihtaa junaa Münchenin asemalla ja pääsimme onnellisesti Dachaun asemalle. Asemalta keskitysleirille kanssamme matkusti bussilastillinen kauniita amerikkalaisteinejä (”Oh my God, like totally”).
Päivä oli helteinen, ja keskitysleiri valtava. Vai mitä sanaa siitä pitäisi käyttää? Vaikuttava, koskettava, pelottava, ahdistava? Vai tarvitseeko sanoa mitään? Harvoinpa on paahteinen hiekka-aukio herättänyt niin paljon kysymyksiä. Krematorioiden kupeessa oli upean kaunis puistometsikkö muratin peittämine puineen ja kyltteineen: Teloituspaikka ja kuoppa verelle, tähän kohtaan haudattiin tuhkat. Yhteen rakennukseen oli tehty todella kattava näyttely keskitysleirien vaiheista ja historiasta.
Leiriltä ajettiin takaisin asemalle bussilla. Matkustettiin muuten puolivahingossa molempiin suuntiin pummilla, hehe. Haettiin vielä viereisestä leipomosta juustosämpylät ennen junaan nousemista. Ruumiista irtautumista tuli taas treenattua seistessämme München-Geltendorf –välin junassa, joka oli jälleen kerran aivan tupaten täynnä hikisiä ihmisiä. Ennen käpöttelemistä kämpille kävimme vielä kokemassa Diessenin kaksi muuta ostoskeidasta, Norma ja Penny-Markt. Illaksi Rebecca kävi hakemassa meidät kotiinsa Raistingiin (reilu 2000 asukasta). Rebecca kokkasi ihanaa kasviscurrya ja vanukasta. Istuttiin pitkään parvekkeella lämmittelemässä ilta-auringossa, katseltiin lentokoneita ja kuunneltiin hiljaisutta. Hellepäivä oli pehmentänyt aivoni ja katselin raukeana maisemia ja ajattelin, että hitot suurkaupungeista, koska täällä Baijerin maaseudulla on ihan tosi ihanaa ja kaunista. Ja niinhän täällä suurimman osan ajasta onkin.
Muuten, ollaan me täällä jo kehitytty muutenkin kuin hortonomeina. Saksalaistenkaan keskellä ei nimittäin voi puhua suomea täysin estoitta, vaan yhteisiä/tunnistettavia sanoja ja nimiä täytyy välttää ja korvata joillain muilla sanoilla. Sellaisilla kuten ritari, elastinen, halinalle, viiksivallu, könsikäs, tuutikki, vilijonkka, ressu, norjalainen, titi, heikki, lainelautailija, tiina, niina, sale, mamma & pappa, S-sana, J-sana ja G-sana.
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
There is this big party in Diessen
Eilen käytiin omin päin junalla Münchenissä. Sinne pääsee täältä lähijunalla noin tunnissa Bayerische Regiobahnilla. Rautatieasemalla joku ihana setä osasi englantia ja neuvoi meille, miten ostetaan junaliput automaatilla, ja päästiin onnellisesti junaan. Geltendorfin asemalla meidän piti vaihtaa junaa, ja huomattiin olevamme väärällä raiteella siinä vaiheessa kun Münchenin juna pysähtyi toisella raiteella. Juostiin äkkiä täpötäyteen junaan, joka lähtikin samantien liikkeelle.
Lauantaille osui hieno ilma, ja Münchenissä tarkeni hyvin tepastella pelkässä T-paidassa. Käytiin kaupoilla ja minulle mukaan tarttui keittokirja, yksi ihana lastenkirja sekä akuuttiin tarpeeseen vyö, hajuvettä ja kortteja. Ei ollut muuten vaikeuksia löytää toinen toistaan rumempia ja mauttomampia turistikortteja, ihanaa! Kuuden maissa lähdettiin junailemaan takaisin kohti Diesseniä, ja asemalta käveltiin kämpille turistikuvia napsien (Sari, ekat ”minä Diessenissä” -kuvat otettu!)
Illalla jalat oli muusina talsimisesta ja oltais varmaan vaan lörsöilty tietsikoilla voileipien kanssa, elleivät naapurin puolalaiset olisi tulleet pimpottelemaan ovikelloamme. Ne on siis tuossa tukun puolella työskenteleviä kaks-kolmekymppisiä mulleja, jotka olivat jo ekana iltanamme käyneet esittäytymässä ja uhanneet diskodiskolla ja partypartyilla. Puolalaiset kutsuivat meidät kämpälleen juomaan vodkaa ja mehua. Se niiden kämppä on muuten aika paljon kuppaisempi kuin tämä meidän lukaali, hahhaa! Opetettiin ne sanomaan ei, joo, joojoo, kippis, moi, Tuulia, heihei. Ne veivas samoja juttuja auttavalla englannillaan tunnista toiseen, mm. tilitystä puolalaisennakkoluuloista, ens viikon tulevista ”big partyista” Starnbergissa ja jostain niiden supermahtavasta gambialaisesta työkaverista.
Puolenyön aikaan pitkä shoppailupäivä ja yömyssyt alkoivat nukuttaa, ja me oltaisiin oltu jo ihan valmiita nukkumaan. Siinä vaiheessa puolalaiset alkoivat hinkua diskoon. Mä suhtauduin aika skeptisesti ajatukseen, että tässä tuppukylässä voisi mitään kotibileitä suurempaa diskoa olla, eihän me oltu nähty mitään sellaista keskustassa käydessämme! Ne seurasivat meitä kotiovelle ja mourusivat ja mankuivat niin kauan, että helvetti soikoon pakkohan se nyt oli käydä tsekkaamassa että millainen menomesta siellä on.
Ja olihan se. Ruokakaupan kupeessa, noin parinsadan metrin päässä meidän Wörlein Baumschulenista on 2-kerroksinen, ison kaksion kokoinen teinimesta nimeltä Sunset. Umts-umts-umts. Jurriset puolalaiset maksoivat meidät sisään ja tuikkasivat kaljat käteen. Jorattiin ysäriteknoa niiden kanssa about 5 minuuttia. Sitten me käytiin yläkerrassa, jossa oli 2 sohvaa, pöytä, nojatuoli ja kolme saksalaisteiniä. Lymyttiin yläkerrassa joku 15 min ja päätettiin poistua takavasemmalle. Ovella ohitettiin rakkaat ystävämme onnistuneesti ja lennettiin tuulen lailla kämpille ja suoraan sänkyyn nukkumaan. Et semmonen ol Diessenin disko, tyhjää parempi kuitenkin! :)
Lauantaille osui hieno ilma, ja Münchenissä tarkeni hyvin tepastella pelkässä T-paidassa. Käytiin kaupoilla ja minulle mukaan tarttui keittokirja, yksi ihana lastenkirja sekä akuuttiin tarpeeseen vyö, hajuvettä ja kortteja. Ei ollut muuten vaikeuksia löytää toinen toistaan rumempia ja mauttomampia turistikortteja, ihanaa! Kuuden maissa lähdettiin junailemaan takaisin kohti Diesseniä, ja asemalta käveltiin kämpille turistikuvia napsien (Sari, ekat ”minä Diessenissä” -kuvat otettu!)
Illalla jalat oli muusina talsimisesta ja oltais varmaan vaan lörsöilty tietsikoilla voileipien kanssa, elleivät naapurin puolalaiset olisi tulleet pimpottelemaan ovikelloamme. Ne on siis tuossa tukun puolella työskenteleviä kaks-kolmekymppisiä mulleja, jotka olivat jo ekana iltanamme käyneet esittäytymässä ja uhanneet diskodiskolla ja partypartyilla. Puolalaiset kutsuivat meidät kämpälleen juomaan vodkaa ja mehua. Se niiden kämppä on muuten aika paljon kuppaisempi kuin tämä meidän lukaali, hahhaa! Opetettiin ne sanomaan ei, joo, joojoo, kippis, moi, Tuulia, heihei. Ne veivas samoja juttuja auttavalla englannillaan tunnista toiseen, mm. tilitystä puolalaisennakkoluuloista, ens viikon tulevista ”big partyista” Starnbergissa ja jostain niiden supermahtavasta gambialaisesta työkaverista.
Puolenyön aikaan pitkä shoppailupäivä ja yömyssyt alkoivat nukuttaa, ja me oltaisiin oltu jo ihan valmiita nukkumaan. Siinä vaiheessa puolalaiset alkoivat hinkua diskoon. Mä suhtauduin aika skeptisesti ajatukseen, että tässä tuppukylässä voisi mitään kotibileitä suurempaa diskoa olla, eihän me oltu nähty mitään sellaista keskustassa käydessämme! Ne seurasivat meitä kotiovelle ja mourusivat ja mankuivat niin kauan, että helvetti soikoon pakkohan se nyt oli käydä tsekkaamassa että millainen menomesta siellä on.
Ja olihan se. Ruokakaupan kupeessa, noin parinsadan metrin päässä meidän Wörlein Baumschulenista on 2-kerroksinen, ison kaksion kokoinen teinimesta nimeltä Sunset. Umts-umts-umts. Jurriset puolalaiset maksoivat meidät sisään ja tuikkasivat kaljat käteen. Jorattiin ysäriteknoa niiden kanssa about 5 minuuttia. Sitten me käytiin yläkerrassa, jossa oli 2 sohvaa, pöytä, nojatuoli ja kolme saksalaisteiniä. Lymyttiin yläkerrassa joku 15 min ja päätettiin poistua takavasemmalle. Ovella ohitettiin rakkaat ystävämme onnistuneesti ja lennettiin tuulen lailla kämpille ja suoraan sänkyyn nukkumaan. Et semmonen ol Diessenin disko, tyhjää parempi kuitenkin! :)
keskiviikko 14. huhtikuuta 2010
Fragen Sie bitte an die Kasse
Juu, yhä täällä. Töitä on ehtinyt olla kolme päivää. Pikkasen jaksaa vielä järkyttää tuo työpäivien pituus, maanantaista perjantaihin kun painetaan klo 8:00-18:00 ja välissä on tunnin ruokatauko. Aikamoinen tahti sen ainaisen lepaalörsöyksen jälkeen. Iltaisin oonkin ollut aika naatti ja syötyäni, suihkussa käytyä ja hetken aikaa netissä painittuani ihan valmis vällyjen väliin.
Työt on mukavan vaihtelevia. Tähän mennessä oon jo ainakin lannoittanut, järjestellyt myymälää, asentanut tippukasteluletkuja, pakannut tuijien paakkutaimia ja hoitanut ruusuja. Noissa ruusuissa sitä onkin sarkaa, kun niitä on about miljardi odottamassa touko-kesäkuussa pidettäviä ruusuviikkoja. Mä ja Tuulia ollaan siistitty ja trimmattu ne, ja seuraava koitos olisi vissiin asetella ne ulos mattojen päälle järjestykseen. Tai ollaanhan me jo aseteltukin muutama lajike. Ja tullaan asettelemaan uudelleen, koska aina kun luulee saaneensa yhden lajikkeen järjestykseen ja siihen perään pari seuraavaa, jostain ilmestyy yhtäkkiä kymmenen tai kaksikymmentä kappaletta lisää, ja niille sitten pitää tehdä tilaa ja siirtää kaikkia ruusuja vähän ja silleeeen. Tuleekohan täällä ruusuihin samanlainen viha(rakkaus)-suhde kuin Lepaalla on tullut kasvihuonetomaattiin? :)
Saksalaiset Wörleinissa ovat mukavia. Vähän ihmetyttää, että varsinkaan nuo pari-kolmekymppiset työntekijät eivät puhu englantia oikein yhtään. Meikäläisen saksan opettelun kannalta se on tietysti hyvä asia, mutta varsinkin näin alkuvaiheessa ärsyttää, kun kielimuurin takia on vaikeaa kysyä neuvoa ja toisaalta itsekään ymmärtää työohjeita. Pomo ja pari muuta tyyppiä puhuvat onneksi oikein hyvää englantia, ja kyllä se saksakin alkaa allekirjoittaneelta ehkä pikkuhiljaa luistaa. Me ollaan niin ammattilaisen näköisiä (hihhih), että asiakkaat tulevat kyselemään neuvoa kasveista sun muista. Sitä varten on hieno mantra, ”Entschuldigung, aber wir sind Praktikant(+ joku epämääräinen pääte/muminaa). Fragen Sie bitte an die Kasse!” Ekan lauseen voisi kai suomentaa vaikkapa niin, että ”Anteeksi, me olemme (miespuolinen) harjoittelija”. Himpun verran on siis vielä matkaa saksalaiseksi muuttumiseen, ei huolta.
Tänään on satanut taukoamatta aamusta iltaan. Muuten onkin ollut ihan hyvät kelit. Eilen iltapäivällä oli varmana lähemmäs 20 astetta lämmintä! Piti oikein miettiä, että voiko muka ihan oikeasti olla ilman takkia ulkona, kun vielä viime viikolla on ollut Suomessa aika vilpakka sää kuitenkin. Odotan innolla, että ilma lämpenee entisestään kevään edetessä. Hitzefreita ei tosin taida tässä mestassa irrota.
Työt on mukavan vaihtelevia. Tähän mennessä oon jo ainakin lannoittanut, järjestellyt myymälää, asentanut tippukasteluletkuja, pakannut tuijien paakkutaimia ja hoitanut ruusuja. Noissa ruusuissa sitä onkin sarkaa, kun niitä on about miljardi odottamassa touko-kesäkuussa pidettäviä ruusuviikkoja. Mä ja Tuulia ollaan siistitty ja trimmattu ne, ja seuraava koitos olisi vissiin asetella ne ulos mattojen päälle järjestykseen. Tai ollaanhan me jo aseteltukin muutama lajike. Ja tullaan asettelemaan uudelleen, koska aina kun luulee saaneensa yhden lajikkeen järjestykseen ja siihen perään pari seuraavaa, jostain ilmestyy yhtäkkiä kymmenen tai kaksikymmentä kappaletta lisää, ja niille sitten pitää tehdä tilaa ja siirtää kaikkia ruusuja vähän ja silleeeen. Tuleekohan täällä ruusuihin samanlainen viha(rakkaus)-suhde kuin Lepaalla on tullut kasvihuonetomaattiin? :)
Saksalaiset Wörleinissa ovat mukavia. Vähän ihmetyttää, että varsinkaan nuo pari-kolmekymppiset työntekijät eivät puhu englantia oikein yhtään. Meikäläisen saksan opettelun kannalta se on tietysti hyvä asia, mutta varsinkin näin alkuvaiheessa ärsyttää, kun kielimuurin takia on vaikeaa kysyä neuvoa ja toisaalta itsekään ymmärtää työohjeita. Pomo ja pari muuta tyyppiä puhuvat onneksi oikein hyvää englantia, ja kyllä se saksakin alkaa allekirjoittaneelta ehkä pikkuhiljaa luistaa. Me ollaan niin ammattilaisen näköisiä (hihhih), että asiakkaat tulevat kyselemään neuvoa kasveista sun muista. Sitä varten on hieno mantra, ”Entschuldigung, aber wir sind Praktikant(+ joku epämääräinen pääte/muminaa). Fragen Sie bitte an die Kasse!” Ekan lauseen voisi kai suomentaa vaikkapa niin, että ”Anteeksi, me olemme (miespuolinen) harjoittelija”. Himpun verran on siis vielä matkaa saksalaiseksi muuttumiseen, ei huolta.
Tänään on satanut taukoamatta aamusta iltaan. Muuten onkin ollut ihan hyvät kelit. Eilen iltapäivällä oli varmana lähemmäs 20 astetta lämmintä! Piti oikein miettiä, että voiko muka ihan oikeasti olla ilman takkia ulkona, kun vielä viime viikolla on ollut Suomessa aika vilpakka sää kuitenkin. Odotan innolla, että ilma lämpenee entisestään kevään edetessä. Hitzefreita ei tosin taida tässä mestassa irrota.
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Vanha viidakon laki, osa 1
Jos pasianssi ei mene läpi, niin v*tuttaa, ja jos menee läpi niin sekin v*tuttaa.
-Diesseniläinen sananparsi
-Diesseniläinen sananparsi
On mulla kamerakin
Pari kuvaa sain tällä kökkönetillä ladattua. Mussa on siis ihan selkeesti valokuvaajan vikaa, nauttikaa automaattisalamasta, tähtäystaidoista ja niin edelleen. Siis herkkuja ála airberlin, kulma meidän asumusta (alakerta on meidän) Wörleinissä, sekä Diessenin keskustanäkymää. To be continued.
Eka viikonloppu
Servus. Siis enpä silloin joskus yläasteen saksantunnilla kuvitellut, että pääsisin joskus moikkaamaan ihmistä servus-sanalla ilman mitään huumorilatausta.
Lauantaiaamuna oli herätys klo 2:30. Tuulia oli yötä sohvalla, ja pikaisten aamutoimien jälkeen lähdettiin Helsinki-Vantaalle. Siellä möllötettiin aikamme, kunnes kuuden maissa päästiin astumaan lentsikkaan. Kone kuului airberlinille, ja lennolla jaettiin mehua ja sämpylää. Saksaa joutuikin tavaamaan heti aamusta, lentoemot kun eivät tuntuneet puhuvan muuta kieltä. Ja jos saksani ylipäänsä onkin päässyt ”hieman” ruostumaan, niin tässä vaiheessa nyt ainakin olin aivan uunelona.
Parin tunnin lennon jälkeen kone saapui Düsseldorfin lentokentälle. Mua ja Tuuliaa vaivanneet kauhukuvat hankalasta ja sokkeloisesta lentokentästä osoittautuivat aiheettomiksi – sen kun vain käveli boarding gaten ääreen nuokkumaan ja mussuttamaan karkkia (No okei, kun ensin oltiin käyty infosta kysymässä että tarviiko tehdä jotain muuta ennen sitä).
Düsseldorfista jatkoimme lentsikalla kohti Müncheniä. Tässä vaiheessa piilevä lentopelkoni vähän villiintyi, sillä kone sinkosi taivaalle aika sähäkästi ja lentokenttää lähestyessä teki ties mitä immelmanneja. Onneksi Tuulia helpotti kuolemanpelkoa kertaamalla ala-astemuistojaan, ja myös saksalainen Cosmopolitan toimi oivallisena instant-ikkunaverhona. DUS-MUC –välillä oltiin kunnon mulkeroita, kun stuertti tuli kärryn kanssa ja ojensi kummallekin yllättäen minikokoisen ranskanleivän muotoiset bretzelit. Se riitti sekoittamaan pasmat ja taaskaan ei saanut yhtä ainoaa saksan sanaa osumaan oikeaan kohtaan.
Münchenin kentälle saavuimme 11:15. Yritimme etsiä pomoamme, jonka odotimme olevan vastassa meitä, mutta ei löytynyt ketään. No, siinä sitten jo meitä kuulutettiinkin ja hetken palloilemisen ja ristiinmenemisen jälkeen meidät saatiin pakattua Wörleinin autoon. Hakijana olivat saksalaiset Rebecca ja Oliver, nuoria työntekijöitä samasta firmasta. Lentokentältä ajettiin Münchenin keskustaan. Siellä käytiin syömässä vanhassa, tunnelmallisessa olutravintolassa. Aika hyvin – eka tunti Münchenissä ja heti alkajaisiksi bretzelit, sinappia, weissbieriä, schnitzeliä ja perunasalaattia. Nam! Ruoan jälkeen kiivettiin ja ajettiin hissillä jonkun korkean tornin huipulla katsomassa kaupunkia. Keskusta on siis tosi iso, joka suuntaan näkyi punaisia kattoja ja hienoja, vanhoja rakennuksia vaikka kuinka pitkälle. München on kyllä varsinainen kulttuurikaupunki upeine arkkitehtuureineen ja kaikkine baijerilaisjuttuineen. Ravintoloiden pöydissäkin istuu aina jokunen viiksisetä nahkahousuissa ja sulkahatussa. Huh.
Keskustapalloilun päätteeksi haettiin mun ja Tuulian nettitikkuun lisenssi, ja sitten ajettiin tuhatta ja sataa Diesseniin. Siis oikeasti tuhatta ja sataa, eikä millään Autobahneilla vaan sellaisilla Tyrvännöntien tapaisilla mutkikkailla pikkuteillä! Majoituttuamme kämppään haettiin Netto-lähikaupasta ruokatarvikkeita ja kahden euron viiniä hengenpitimiksi. Ruokakauppa on vähän kuin joku meikäläisten lihakauppa. Makkaraa kinkkuu potkaa maksaa peräsuolimakkaraa raakamakkaraa weisswurstia, laalaalaa. Illalla juotiin sit sitä viiniä, kuunneltiin suomimusaa ja kettuunnuttiin toimimattomasta netistä. Ai jumalaut me painittiin sen nettitikun kaa, mut kyllä se nyt jo toimii ainakin toisella koneella :)
Tää meidän kämppä on muuten ISO. Tässä on 4h + keittiö, ja me asutaan tässä kaksistaan. Aika paljon ylimääräistä tilaa, parissa huoneessa ei ole mitään kalusteitakaan. Kylppäriäkin on oikein kaksin kappalein, ja sänkyjen tyynyt on sitä tuttua 1m x 1m –kokoa.
Tänään sunnuntaina nukuttiin rauhassa pitkään. Aamiaisen jälkeen lähdettiin turisteina tutustumaan Diessenin keskustaan. Diessen on noin 10 000 paikkakunta suuren Ammersee-järven rannalla. Keskustassa on paljon pitkiä, kapeita katuja, ylä- ja alamäkiä ja katujen varsilla upeita alppityylisiä taloja. Rakennukset on maalattu erivärisiksi ja seinissä on kaikenlaisia maalauksia. On pieni leffateatteri, kalliita vaate- ja kenkäkauppoja ja jätskibaareja. Siellä täällä on ihania kukassa olevia kirsikkapuita ja taidettiin me pari magnoliaakin nähdä. Kun kävelee keskustan läpi alas rantaa kohti, pääsee junapysäkille, laivarantaan ja rantapuistoon. Laivarannassa nähtiin oikea siipirataslaiva ja joutsenia ihan läheltä! Sadekuuron hätyyttäminä palattiin kämpille.
Itse Wörlein Baumschuleniin emme ole vielä pikakierrosta enempää tutustuneet, vaikka tää kämppä siis sijaitsee myymäläalueella. Aika eksoottista katsoa olohuoneen ikkunasta ulos bonsaipuita, magnolioita ja vaikka mitä muotoonleikattuja pensaita. Jotenkin tää koko paikkakunnan pallopensasbuumi on vähän ärsyttävää. Tarviiko siis ihan kaiken olla pallon- tai kuutionmuotoista? Huomenna alkavat työt puutarhamyymälässä klo 8, ja varmaan sen jälkeen tiedän kertoa enemmän.
Lauantaiaamuna oli herätys klo 2:30. Tuulia oli yötä sohvalla, ja pikaisten aamutoimien jälkeen lähdettiin Helsinki-Vantaalle. Siellä möllötettiin aikamme, kunnes kuuden maissa päästiin astumaan lentsikkaan. Kone kuului airberlinille, ja lennolla jaettiin mehua ja sämpylää. Saksaa joutuikin tavaamaan heti aamusta, lentoemot kun eivät tuntuneet puhuvan muuta kieltä. Ja jos saksani ylipäänsä onkin päässyt ”hieman” ruostumaan, niin tässä vaiheessa nyt ainakin olin aivan uunelona.
Parin tunnin lennon jälkeen kone saapui Düsseldorfin lentokentälle. Mua ja Tuuliaa vaivanneet kauhukuvat hankalasta ja sokkeloisesta lentokentästä osoittautuivat aiheettomiksi – sen kun vain käveli boarding gaten ääreen nuokkumaan ja mussuttamaan karkkia (No okei, kun ensin oltiin käyty infosta kysymässä että tarviiko tehdä jotain muuta ennen sitä).
Düsseldorfista jatkoimme lentsikalla kohti Müncheniä. Tässä vaiheessa piilevä lentopelkoni vähän villiintyi, sillä kone sinkosi taivaalle aika sähäkästi ja lentokenttää lähestyessä teki ties mitä immelmanneja. Onneksi Tuulia helpotti kuolemanpelkoa kertaamalla ala-astemuistojaan, ja myös saksalainen Cosmopolitan toimi oivallisena instant-ikkunaverhona. DUS-MUC –välillä oltiin kunnon mulkeroita, kun stuertti tuli kärryn kanssa ja ojensi kummallekin yllättäen minikokoisen ranskanleivän muotoiset bretzelit. Se riitti sekoittamaan pasmat ja taaskaan ei saanut yhtä ainoaa saksan sanaa osumaan oikeaan kohtaan.
Münchenin kentälle saavuimme 11:15. Yritimme etsiä pomoamme, jonka odotimme olevan vastassa meitä, mutta ei löytynyt ketään. No, siinä sitten jo meitä kuulutettiinkin ja hetken palloilemisen ja ristiinmenemisen jälkeen meidät saatiin pakattua Wörleinin autoon. Hakijana olivat saksalaiset Rebecca ja Oliver, nuoria työntekijöitä samasta firmasta. Lentokentältä ajettiin Münchenin keskustaan. Siellä käytiin syömässä vanhassa, tunnelmallisessa olutravintolassa. Aika hyvin – eka tunti Münchenissä ja heti alkajaisiksi bretzelit, sinappia, weissbieriä, schnitzeliä ja perunasalaattia. Nam! Ruoan jälkeen kiivettiin ja ajettiin hissillä jonkun korkean tornin huipulla katsomassa kaupunkia. Keskusta on siis tosi iso, joka suuntaan näkyi punaisia kattoja ja hienoja, vanhoja rakennuksia vaikka kuinka pitkälle. München on kyllä varsinainen kulttuurikaupunki upeine arkkitehtuureineen ja kaikkine baijerilaisjuttuineen. Ravintoloiden pöydissäkin istuu aina jokunen viiksisetä nahkahousuissa ja sulkahatussa. Huh.
Keskustapalloilun päätteeksi haettiin mun ja Tuulian nettitikkuun lisenssi, ja sitten ajettiin tuhatta ja sataa Diesseniin. Siis oikeasti tuhatta ja sataa, eikä millään Autobahneilla vaan sellaisilla Tyrvännöntien tapaisilla mutkikkailla pikkuteillä! Majoituttuamme kämppään haettiin Netto-lähikaupasta ruokatarvikkeita ja kahden euron viiniä hengenpitimiksi. Ruokakauppa on vähän kuin joku meikäläisten lihakauppa. Makkaraa kinkkuu potkaa maksaa peräsuolimakkaraa raakamakkaraa weisswurstia, laalaalaa. Illalla juotiin sit sitä viiniä, kuunneltiin suomimusaa ja kettuunnuttiin toimimattomasta netistä. Ai jumalaut me painittiin sen nettitikun kaa, mut kyllä se nyt jo toimii ainakin toisella koneella :)
Tää meidän kämppä on muuten ISO. Tässä on 4h + keittiö, ja me asutaan tässä kaksistaan. Aika paljon ylimääräistä tilaa, parissa huoneessa ei ole mitään kalusteitakaan. Kylppäriäkin on oikein kaksin kappalein, ja sänkyjen tyynyt on sitä tuttua 1m x 1m –kokoa.
Tänään sunnuntaina nukuttiin rauhassa pitkään. Aamiaisen jälkeen lähdettiin turisteina tutustumaan Diessenin keskustaan. Diessen on noin 10 000 paikkakunta suuren Ammersee-järven rannalla. Keskustassa on paljon pitkiä, kapeita katuja, ylä- ja alamäkiä ja katujen varsilla upeita alppityylisiä taloja. Rakennukset on maalattu erivärisiksi ja seinissä on kaikenlaisia maalauksia. On pieni leffateatteri, kalliita vaate- ja kenkäkauppoja ja jätskibaareja. Siellä täällä on ihania kukassa olevia kirsikkapuita ja taidettiin me pari magnoliaakin nähdä. Kun kävelee keskustan läpi alas rantaa kohti, pääsee junapysäkille, laivarantaan ja rantapuistoon. Laivarannassa nähtiin oikea siipirataslaiva ja joutsenia ihan läheltä! Sadekuuron hätyyttäminä palattiin kämpille.
Itse Wörlein Baumschuleniin emme ole vielä pikakierrosta enempää tutustuneet, vaikka tää kämppä siis sijaitsee myymäläalueella. Aika eksoottista katsoa olohuoneen ikkunasta ulos bonsaipuita, magnolioita ja vaikka mitä muotoonleikattuja pensaita. Jotenkin tää koko paikkakunnan pallopensasbuumi on vähän ärsyttävää. Tarviiko siis ihan kaiken olla pallon- tai kuutionmuotoista? Huomenna alkavat työt puutarhamyymälässä klo 8, ja varmaan sen jälkeen tiedän kertoa enemmän.
maanantai 5. huhtikuuta 2010
Huhhuh!
Ensi maanantaina se alkaa, työharjoittelu. Seuraavat kolme kuukautta olisi siis tarkoitus palloilla baijerilaisessa puutarhafirmassa Diessen am Ammersee -nimisessä paikassa. Lähtö Saksaan on tulevana lauantaina, ja mä jännitän enemmän kuin ikinä. Mä olen jo vatvonut kumisaappaita myöten jokaista asiaa niin paljon, ettei tän jälkeen kyllä hetkauta varmaan enää mikään. Pitäis kai matkustaa vähän enemmän?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)