Suuri junaoivallus

Elämä ei ole niin vakavaa, se on vain elämää. Jos lakkaisi stressaamasta, suorittamasta ja murehtimasta pikkujuttuja, jäisi paljon enemmän aikaa ja energiaa nauttia elämästä ja keskittyä oikeisiin asioihin. Mä olen jo jonkin verran päässyt irti suorittamisesta ja täydellisyyden tavoittelusta, ja vieläkin olisi varaa löysätä. Usein mä vielä stressaan eniten niitä asioita, jotka ovat oikean elämän ja tulevaisuuden kannalta aika mitättömiä, niinkuin jotain tenttiä. Mitä väliä sillä ikinä on, sainko joskus jostain tentistä ykkösen vai kolmosen, jos se nyt kuitenkin läpi on mennyt. Tai mitä väliä sillä on, että käytiinkö me joka ikinen viikonloppu ja vapaapäivä jossain uudessa paikassa sivistymässä, jos kuitenkin ollaan nautittu ja viihdytty. Kaikista hirveintä on nimenomaan se suorittaminen, ja kenen takia sitä oikein tehdään? Kuka mun elämää elää?

Näistä asioista keskusteltiin tänään junassa matkalla Augsburgiin, ja halusin kirjoittaa ne tänne itselleni muistiin. Ai että, me ollaan upeita naisia!