"Life is so random."

Ennustukset töistä kävivät toteen. Muutamasta rekasta ulostautui liki kymmenentuhatta ruusua, joita vellovassa kaatosateessa päästiin asettelemaan kastelumattojen päälle järjestykseen. On tullut vaihdettua niin sukat kuin alkkaritkin useampaan otteeseen kosteahkon kelin takia. Perjantaina sitten olikin yhtäkkiä ihan mieletön kesäpäivä, ja asiakkaitakin pörräsi siihen malliin, että mä melkein aloin toivoa sadetta takaisin. Kun mikään ei riitä. No, kyllä se taas huomisesta lähtien pitäisi sataa, ei syytä huoleen. Aikaisempina viikkoina huolella järjestelemämme beet-, edel- ja strauchroset kuskattiin nyt tyystin eri paikkaan, ja niiden tilalle laitettiin zwergrosea, bodendeckeriä ja kletterrosea. Sitä hukkaan heitettyjen työtuntien määrää... Noiden uusien ruusujen kanssa sen sijaan on ollut jopa ihan kiva huhkia! Uudet lajikkeet virkistävät aina kivasti, mm. kohtauksia nimensä vuoksi aiheuttanut Minnehaha. Tuulian nimikkoruusua, Moje Hammabergia vielä kaivattaisiin.

Torstai oli jälleen vapaapäivä jonkin Fronleichnamin vuoksi, ja keskiviikkoiltana meillä olikin kahden naisen skål-juhlat 2kk-rajapyykin kunniaksi. Ohjelmassa mm. pyykin pesua ja ripustamista hilpeissä tunnelmissa sekä totuuspeliä. Torstai maattiin sisällä.

Perjantaina paloi käämi Halinalleen, jonka kanssa meidät nakitettiin laittamaan historische roseja. Ehkä just yhtä asiaa mä inhoan enemmän kuin historische rosejen laittamista, nimittäin historische rosejen laittamista Halinallen kanssa. Siinä on varsinainen mukatärkeä lörsö laiskuri, joka luulee varmaan olevansa joku Pentti Alanko heti valmistuttuaan. Vaikka se on sellainen mua nuorempi (ja kaksi kertaa pienempi) mikkihiiri. Nojoo. Illalla mentiin tutulla työporukalla kiinalaiseen syömään, koska siellä oli buffet. Ritari oli sivistynyt ja osasi toimia kiinalaisittain, ja mun onnenkeksini varoitti häiritsemästä naapureitani tulevalla viikolla. Hui...? Kinuskilta jätskikioskille hakemaan myöhäisillan jäätelöt, jotka käytiin rannassa popsimassa. Järvi oli tyyni, taivas loisti tähtineen, ja joku tyyppi soitteli siinä kitaraa. Se oli taas niitä semmoisia elämän eeppisiä hetkiä.

Lauantaina junamatka Weilheimista Garmisch-Partenkircheniin oli aika karsee, koska junassa oli tuhat astetta lämmintä, ja hieno, pilvetön kesäkeli oli houkutellut pari muutakin vuorituristia liikkeelle. Miksi joidenkin ihmisten hiki haisee lämpimältä ruoalta tai munavoilta? Ruumiistairtautumisen harjaantuneina mestareina pääsimme kuitenkin menestyksekkäästi perille, ja jonotimme itsellemme Zugspitze-rundin liput.
Zugspitzen huipulle kipusi hidas hammasratasjuna, joka osan matkasta kulki vuoren sisään tehdyssä tunnelissa. En olekaan ennen mennyt junalla jyrkkää ylämäkeä. Yritin porata pakarani penkkiin, etten olisi luisunut vastapäätä istuvan kiinalaispojan syliin. Viimeiset metrit junalta aivan huipulle, 2962 metriin, noustiin 90 hengen gondolihissillä. Hissimatkan ajan radiossa soiva Aerosmithin I Don't Wanna Miss a Thing viimeisteli spektaakkelimaisen, taivaaseenottoa mukailevan kokemuksen (eeppinen hetki vol 2).

Makeat maisemat siellä oli, ei voi muuta sanoa. Kamerat lauloivat jälleen, eikä oikein tiennyt, mitä kohtaa olisi kuvannut. Huipulla menee muuten myös Baijerin ja Tirolin raja, eli nyt on sitten Itävaltakin tsekattu. Zugspitzesta on kyllä osattu ottaa kaikki turismihyöty irti, meinaan oli Saksan korkeinta biergartenia, näyttelyä, betonia ja vuorikrääsää ihan yllinkyllin. Ja vierailijoitakin riitti vaikka kuinka. Heitettiin currywurstit naamariin ja laskeuduttiin gondolilla alas asti. Kolmen kilsan matka taittui alta kymmenessä minuutissa, ja siis voi apua kun korvat huusi hallelujaa. Näytettiin varmaan aika hyvältä, kun käveltiin G-P:n keskustassa nenästä kiinni pitäen ja silmät sikkuralla puhaltaen.

Tuomio? Zugspitze oli hieno, mutta kyllä ainakin mulle Wank oli se varsinainen alppielämys:
1.Wankin eteen meidän piti vähän taistella, fyysisesti ja ennen kaikkea henkisesti.
2.Wank on elämänmakuisempi. Zugspitze on the turistivuori, ja siksi väkisinkin vähän valmiiksipureskeltu. Wankissa on vähän enemmän luonnon helman ja vaaran tuntua.
3.Wank on ikuisesti Se Eka Huippu.

Hikisen junamatkan päälle olimme suunnitelleet menevämme Ammerseen rantaan siidereille, mutta Norjalainen soitti ja käski meidät sen ja Kumman kaa -pojan kanssa Wörleiniin iltaa viettämään. Sai sielläkin onneksi istua parvekkeella! Partsilta päädyttiin taas kertaalleen Sunsetiin. Sieltä joku Norjalaisen kaveri tuli lastaamaan meidät autoon, ja loppujen lopuksi oltiin vissiin Riederaussa jonkun sen kaverin takapihalla nuotion ympärillä istumassa. (Siellä oli muuten kaksi ihanaa koiraterapiakoiraa, ja toisen nimi oli Timo! Ihana!) Joskus yöllä meidät karautettiin takaisin Wörleiniin, ja mentiin Norjalaisen huoneeseen katsomaan leffoja. Minä sängyn päädyssä nukuin pää märkänä paksun peittokasan alla ehkä neljän, viiden elokuvan ajan, ja taustalla huusi milloin Will Smith, milloin Belinda Carlisle. Aamulla heräsin sopivasti Futurama-leffalle, jonka jälkeen jätettiin Norjalainen ja Kumman kaa sinne haisemaan ja siirryttiin omalle kämpälle. Ulkona on tänäänkin ihan mie-let-tö-män lämmin.